Happyhappyhappy

Mun iltavuoro töissä loppuu aina hieman yhdeksän jälkeen ja mulla on puolen tunnin bussimatka kotiin. Rakastan yli kaiken tätä bussimatkaa. Istun aina tiettyyn kohtaan bussia, mulla on vakiopaikka. Yleensä bussi ei ole kovin täynnä, paitsi lauantai- ja perjantai-iltaisin. En ikinä lue mitään, kuuntelen aina vain iPodia.

Tämä puoli tuntinen on mun oma terapiatuntini. Annan ajatusteni harhailla, mietin edellispäivien tapahtumia ja suhdetta X:n (tai poikiin, joiden kanssa minulla on säätöä). Varsinkin, kun minulla ei ole kiire mihinkään, vaan saan rauhassa istua ja miettiä. Ah, en tiedä mitä tekisin ilman näitä matkoja.

Tänään tulin siihen tulokseen, että olen erittäin onnellinen tällä hetkellä. Ei ole koulustressiä ja saan nukkua hyvin. Jokapäiväinen päänsärkyni ei ole näyttäytynyt pariin päivään. Ihme juttu. En muista milloin olisi viimeksi ollut päivä ilman päänsärkyä, ehkä puoli vuotta/vuosi sitten.

Lisäksi X:n ja minun suhteeni voi hyvin. Kun seurustelin exäni kanssa (sen, josta olen puhunut paljon) olin jo suhteen alkuvaiheessa todella rakastunut. Ja hän minuun. Etenimme suhteessa todella nopeasti, liiankin nopeasti näin jälkeenpäin ajatellen. Sitten, jos exäni teki jotain pientäkin, olin heti järkyttynyt ja todella allapäin. Syy tähän saattoi olla vaikkapa lyhyt vastaus kysymykseen 'mitä kuuluu' mesessä.

X:n kanssa näin ei ole käynyt. Suhteemme on edennyt aivan eri tavalla, kuin exäni ja minun suhteeni. Deittailuvaihe eteni tasaisesti; en missään vaiheessa ollut 'in love'. X:stä tuli tärkeämpi päivä päivältä, suhteemme syveni vähitellen.

Exäni kanssa suhteemme alkuaika oli ihanaa, X:n kanssa deittailun alkuvaiheessa oli taas vähän kuivahkoa. Exän kanssa suhteeseen astui arki parin kuukauden jälkeen, X:n kanssa lähenemme ja suhteemme 'paranee' päivä päivältä.

Olen huomannu, että en osaa olla täysin tyytyväinen elämääni, jos siitä puuttuu mies. Sinkkuna on sellainen olo, että jotain puuttuu. Aika säälittävää, mutta totta. Omalla kohdallani.