lauantai 20. kesäkuuta 2009

Juhannusjuhannusjuhannus

Vanhempani lähtivät mökille, joten koko kämppä oli vain ja ainoastaan minun käytössäni. Perjantaina muutama kaveri tuli meille ja meillä aloteltiin ja lähdettiin yhden kaverin bileisiin. Oli aika mielenkiintoista, tapahtui nimittäin muutama aika erikoinen asia. Mutta ei niistä nyt enempää.

Tämä päivä on mennyt toipuessa eilisestä. Olen vain löhöillyt ja pelannut sims 3:sta ja katsonut televisiota. Ja puhunut X:n kanssa aika pitkään puhelimessa. Ja X vielä soitti. Olin positiivisesti yllättynyt, sillä yleensä minä otan aina yhteyttä. Pakko myös myöntää, että minulla on ikävä X:ää, vaikka näimme viimeksi torstai-aamuna.

Eipä tässä muuten ole oikeen mitään erikoista kerrottavaa, nyt lähden nukkumaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti