..ja kirjoittaa pitkästä aikaa. Tässä on tapahtunut vaikka mitä, eikä vain ole ollut kirjoitusfiilis. Joten anteeksi. Yritän kirjoittaa nyt vähintään joka toinen päivä. (Paitsi poikkeustapauksissa).
Eli siis, X:llä ja minulla oli yhtenä päivänä tässä n. viikko sitten hieman riitaa. Tai hieman enemmänkin. Riidan aihetta en jaksa selittää, enkä syytäkään. Nyt meillä kuitenkin menee ihan hyvin. Näimme eilen ja oli kivaa. Paitsi, että juotin X:lle vahingossa kymmenen päivää vanhaa kermaa, eikä X huomannut mitään. Kun tajusin asian en tietenkään kehdannut sanoa X:lle mitään. X:n saattaessa minua bussipysääkille hän valitteli vatsakivusta, mutta minä en tietenkään paljastanut mitään. Toivottavasti X ei huomannutkaan mitään.
Kuitenkin yksi asia suhteessamme vaivaa minua. X sanoi yhtenä päivänä, että häntä ei haittaa, jos pussailen kännissä jonkun toisen pojan kanssa. Olin aika pökertynyt tästä uutisesta, yleensä pojat ovat mustasukkaisia. Tein hyvin selväksi etten minä hyväksy samaa X:n suhteen. Ja miksi minua edes kiinnostaisi pussailla kännissä jonkun toisen pojan kanssa? Ei pussailu ilman tunteita ole edes kovin hauskaa. Seksi on asia erikseen, kuitenkin naiminen on X:n mielestä pettämistä.
Tänään oli viimeinen työpäiväni ja nyt on yli kuukauden loma!! Näin tänään myös exääni. Juttelin hänen kanssaan myös tuosta X:n epämustasukkaisuudesta ja hän oli hyvin ihmeissään. Pohdimme syvällisiä ja oli hauskaa.
Nukuin viime yönä ruhtinaalliset kolme tuntia, joten nyt taitaa olla Tuulahduksen nukkumaanmenoaika. Hei hei!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti