sunnuntai 6. syyskuuta 2009

Sunnuntaimasennusta

Mä en ole koskaan pitänyt sunnuntaista, erityisesti tänään sunnuntai ärsyttää. Tarkoitus oli mennä äidin kanssa tänään shoppailemaan mulle uusi takki, mutta tietenkin tajuttiin, että syyskuun alusta alkaen eivät kaupat enää ole sunnuntaisin auki (paitsi pienet ruokakaupat). Ärsyttäää.

Ja pitäisi lisäksi tehdä miljoonittain läksyjä, koska huomenna pitää taas raahautua koulun penkille.

Pitäisi nyt keksiä jotain tekemistä tälle päivälle, ehkä näen kaveria ja jotain urheilen, alan nimittäin olla suht terve.

Miesrintamalla ei yhtään mitään uutta, mutta ihan hyvä näin.

Nyt facebookin farmville kutsuu, olen täysin rakastunut siihen peliin!

lauantai 5. syyskuuta 2009

Koulua, kiirettä, kuumetta

Yritän olla vähän aktiivisempi ja kirjottaa taas hieman useammin. Mutta tähän taukoon on hyvä syy, nimittäin koulu.

Heti koulujen alkamisen jälkeen olo on ollut stressaantunut. Joka ikinen päivä on ollut hirveä kiire, pari kertaa viikossa koulun jälkeen töihin tai sitten iltapäivä on kulunut kavereiden kanssa hengaillessa. Myös urheilla olen kuitenkin ehtinyt, joko lenkkipolulla tai salilla penkkiä nostaessa.

Nyt olen kipeä. Tai olin. Kuitenkin, torstaina lähdin koulusta pois kesken päivän ja ilta meni nukkuessa. Perjantaina olin koulusta pois tietenkin, mutta olo on nyt paljon parempi. On ollut ihanan virkistävää kun ei ole ollut kiire. Olen lukenut rauhassa ja rentoutunut. Aah, ihanan levännyt olo, vaikka kohta pitäisi nukkumaankin mennä.

Miesasioihin ei kuulu mitään erikoista. Pieniä juttuja vain. Mistä sitä alottaisi? Kai Y:stä.

Riparitapaamisia on ollut paljonkin. Ja joka ikisellä Y:llä ja minulla on ollut flirttiä PALJON. Ja yhtenä kertana kun olimme olleet keitolla, Y ja yksi naispuolinen isoskaveri tulivat meille yöksi ja nukuimme kolmisteen teltassa. Tai 'nukuimme ja nukuimme', minä nukuin korkeintaan puoli tuntia sinä yönä, kiitos Y:n. Nimittäin höpöttelimme pitkään kahdestaan ja aamulla aloimme kutituspainia. En edes muista mistä koko juttu lähti, painimme aamulla kuitenkin toista tuntia ja kutittelimme toisiamme.

Ei tulee mieleen muuta kertomisen arvoista, tosin tämä yksi isoskaverini (joka nukkuin myös teltassa), väittää että Y olisi ihastunut minuun. Hän ei tiedä, että minulla on tunteita Y:tä kohtaan. Kun kysyin perusteluja, hän väitti että Y kohtelee minua eritavalla kuin muita tyttöjä ja ihastumisen kuulemma vain huomaa.

Viime riparitapaamisessa tuli todella outo olo, aivan kuin minulla ei enää olisikaan tunteita Y:tä kohtaan. Ja flirttailin yhden pikkusen kanssa. Minua YLI kaksi vuotta nuoremman skinin kanssa. Hän sen aloitti, mutta minä olin mukana. Pahinta oli ehkä se, että yksi toinen pikkuinen alkoi kiusata meitä. Ja silti minulla oli myös perusflirttiä Y:n kanssa. Huhhuh.

En tiedä mitä nyt pitäisi ajatella, ehken ajattele mitään. Katsotaan mitä tulee, parin viikon päästä on nimittäin luvassa yhden pikkusen bileet. Tosin ainakaan tämä skinipikkuinen ei ole tulossa, Y:stä en tiedä.

Kun mietin, millaista olisi seurustella Y:n kanssa, en saa minkäänlaista mielikuvaa. Eli olen suht vakuuttunut siitä, että ei kannata kertoa Y:lle mitään tunteista (joita ei edes välttämättä enää ole).

Olin myös treffeillä sen yhden randomin nettikamun kanssa vihdoinkin. Peruutin siis muut aikasemmat treffit, koska ei yhtään huvittanut. Treffit menivät siedettävästi, mutta eivät todellakaan hyvin. Poitsun ulkonäössä oli parantelemisen varaa, erityisesti selvästi erottuva kaljamaha oli häiritsevä tekijä. Samoin vaaleanruskeiden sammareiden ja sinisen suomileijona-paidan yhdistelmä. Muuten oli ihan mukavaa, mutta eipä kipinöitä oikein lennellyt. Poitsu kysyi minua tässä pari päivää sitten leffaan, mutta kieltäydyin tekosyyn avulla. Kuka tyttö ei muka ole koskaan turvautunut perinteiseen 'mulla on juttua toisen kanssa'- tekosyyhyn.

Minulla ei tällä hetkellä ole minkäänlaista halua löytää uusi poikaystävä ja heittää villi sinkkuelämäni syrjään. Viihdyn tällä hetkellä mainiosti ilman vakikumppania, tosin sinkkuuden ainut huono puoli on seksin puute. Tai ainakin vakiseksipartnerin.

Elokuun yhteenvetona voisi sanoa, että olen suht tyytyväinen elämääni, vaikkakin se on liian kiireistä, enkä ehdi kaikkea. Ja lisäksi olen erittäin tyytyväinen itseeni, tämä on nimittäin jo toinen viikonloppu raittiina. Tästä se terve elämä lähtee!

sunnuntai 9. elokuuta 2009

Jätskiä ja kovaa kuntoilua

Tänään heräsin jo ennen kahdeksaa, aikamoinen ihme. Menin nimittäin kirpputorille kavereideni kanssa. Löysin ihanat biancon käyttämättömät korkkarit vain viidellä eurolla ja kivan vihreän minihameen.

Olin myös erittäin ahkera, juoksin nimittäin salille, treenasin hiukan alle tunnin ja juoksin takaisin kotiin. Illalla on sitten voinut herkutella hyvällä omallatunnolla.

Peruutin treffit tänään, tämä oli itseasiassa jo toinen peruutus. Ei oikein kiinnosta nyt treffaillu, eikä henkilökään vaikuta kovin kiinnostavalta. Vaikka nostaakin sata kiloa penkistä, mutta tuollaiset asiat ovat vain pikkujuttuja.

Myös yksi muukin sotku, mutta siitä en nyt jaksa puhua. Nyt ulos näkemään paria kaveria, pian lisää taas !

lauantai 8. elokuuta 2009

Terve taas pitkästä aikaa

Nyt on sinänsä tapahtunut suht paljon. Periaatteessa ei mitään, miesasioissa ei juurikaan mitään.

Tällä hetkellä olen hieman sekaisin, kiitos muskottipähkinöiden. Ei kukaan täysjärkinen 17-vuotias tyttö vedä nenäänsä muskottipähkinöitä, mutten ehkä olekkaan kovin täysjärkinen, hehhe. Muskottipähkinöillä on siis päihdyttävä vaikutus, vaikutusta on joskus verrattu kannabiksen vaikutuksiin. Tervettä, tervettä. Olin siis myös juomassa, en nyt ihan selvinpäin mitään muskottipähkinöitä imppaisi.

Hirveää flirttiä oli Y:n kanssa tänäänkin, tai no eilen periaatteessa. Aina, kun näämme. En kyllä tiedä kiinnostaako Y minua sinänsä, olemme kyllä todella samanlaisia ja flirttiä meidän välillä on liikaakin. Mutta ehkä kaikki on seksuaalista. En osaa kuvitella, että seurustelisin Y:n kanssa..

Nyt juomaan jotain ja toivottavasti tämä päänsärky vähän lieventyy.

lauantai 1. elokuuta 2009

Jooo moi

Miksi toi yksi saatanan ihminen ottaa mua päähän? Ja toi toinenkin? Nimittäin X ja exäni.

Huomenna tarkemmat stoorit.

torstai 23. heinäkuuta 2009

Summerlife

Huh huh, olen melko väsynyt. Olen nyt ollut joka päivä tällä viikolla koko ajan liikenteessä. Lähden aamulla ja vasta illalla kotiin. Hauskaa on kyllä ollut, olen vain ollut kavereilla tai hengannut kavereiden kanssa ulkona. Tupakkaa tosin on kulunut liikaa, pitäisi taas yrittää vähentää ja sitten lopettaa. Mutta vasta kesän jälkeen.

Miesasioihin ei kuulu edelleenkään mitään uutta, Y on tosin kai jo Suomessa. Tai tulee viim. tänä yötä. Huomenna kai nään Y:täkin, kun meillä on riparimiitti, ihanaa!

Tänään yksi isoskaveri ja pikkuinen, joiden kanssa olen nyt hengannut melkein joka päivä, alkoivat vihjailla jotain minusta ja Y:stä. He eivät siis tiedä, että olen ihastunut Y:n.

Muttajooo, ei pidempään tänään, enkä varmaan huomennakaan ehdi kirjoittelemaan tuon riparimiitin takia, mutta lauantaina sitten enemmän! Tsau.

tiistai 21. heinäkuuta 2009

Kaikki on periaatteessa hyvin...

..mutta silti on jotenkin paska fiilis. Tänään on ollut ihan mukava päivä. Olin eilen yhdellä isoskaverilla yötä ja meillä oli hauskaa ja sitten olen istunut himassa ja hengannut vielä isoskaverin kanssa staadenissa ja äsken kävelyllä yhden kaverin kanssa. Joo-o.

En tiedä mikä mättää, ei minulla X:ää ole ikävä. Ja Y tulee kai huomenna tai ylihuomenna. Olisi ihanaa nähdä.

Syön vain paljon ja usein. Minulla on pohjaton vatsalaukku, oikeasti! Ärsyttävää, koulujen alkaessa minulla on hirveä kesämaha. Pitäisi alkaa laihdutuskuurille...

Nojoo, nyt menen, ettei tule yhtään angstimpaa settiä enää.



Tämän hetken suosikkibiisini!