Minulle kuuluu hyvää! Erittäin hyvää. Silleen ainakin! Päätä vaan vähän särkee. Ja sain fysiikasta kutosen, joten pitäisi se uusia. Minulla on teille kaikille lukijoille (joita on varmastikin erittäin huimasti) erittäin hyviä uutisia!
Eli minä ja X seurustellaan nyt virallisesti. Saa onnitella! Ja parasta jutussa on se, että X otti asian puheeksi. Tai hän kysyi, että millainen suhteemme on. Ja lopulta päädyimme yhdessä siihen, että meidän pitää vaihtaa facebookin siviilisäätymme 'parisuhteessa' kohtaan. Ja nyt me siis seurustelemme. Keskustelimme muutenkin vakavasti asioista. Kaverit, jotka varmasti haluavat tarkempaa tietoa, voivat kysyä, koska en jaksa kertoa nyt tarkemmin.
Niin ja muuten, olin tänään kännissä. Kun näimme X:n kanssa. Pelkäsin, ettei X tykkää kun ilmestyn treffeille pikkuhiprakassa. En siis juonut X:n seurassa, vaan ennen treffejämme. Mutta ei X onneksi ollut yhtään vihainen ja nämä treffit olivat ehdottomasti parhaat treffimme tähän mennessä (ilman känniä tai kännin kanssa) !
torstai 28. toukokuuta 2009
tiistai 26. toukokuuta 2009
Viimeisiä viedään
Eli enää yksi koe huomenna!! Sitten loma!! Nyt on vielä enemmän kesäfiilistä kuin eilen!! Ja noniin uusintapäivä kesäkuussa, mutta siihen on vielä aikaa. Kemian koe olisi huomenna, mutta olen panostanut ja lukenut jo yli puolet koealueesta! Enää n. 50 sivua ja illalla pientä kertailua.
Äikän koe tänään ei mennyt kovin hyvin. Väsytti, enkä oikein jaksanut kirjoittaa. Selitin vain jotain, kyllä siitä nyt läpi pääsee.
Muttajoo, X perui tapaamisen. Kemian kannalta ihan hyvä juttu, mutta muuten ei. X:llä oli kyllä hyvä syy ja tiedän, että syy on oikea, ts. X ei ole itse keksinyt vain jotain. Pientä facebook-kyyläilyä. Tekstasin ja kysyin, että nähdäänkö torstaina ja sain aika söpön viestin takaisin. Ja siis näämme torstaina. Minun pitäisi nähdä toistakin kaveria torstaina, mutta hyvin on aikaa, kun koulua on ehkä 3-4 tuntia, jos sitäkään.
Katsoin äsken Greyn Anatomiaa dvd:ltä, ihana sarja. Mutta nyt takaisin kemian pariin.
Tuulahdus

maanantai 25. toukokuuta 2009
Kesän kolme K:ta: keitto, kaverit ja kekkerit

Mulla on kesäfiilis! Tosi hyvä sellainen. Suosittelen Paradison Bailandoa, Azerbaijanin tämän vuoden Euroviisukappaletta ja Gigi D'Agostinon The Riddleä. Näillä saa erittäin mukavan olon. Aurinko paistaa, enää kaksi koetta jäljellä ja sitten ihana kesä!! Hope so.
Niin, matematiikan koe meni siedettävästi, jos ei lasketa sitä, että nukuin pommiin. Tarkoitus oli herätä jo kaksi tuntia ennen koetta ja lukea vielä aamulla. Kuitenkin heräsin vasta puoli tuntia ennen kokeen alkua, enkä edes ehtinyt meikata ennen kouluun menoa. Kuitenkin olin ajoissa koulussa ja matematiikan luokan edessä mulla oli toooosi pitkä katsekontakti vanhojen tanssiparini kanssa. Uulalaa.
Matikassa osasin mielestä kolme ja puoli tehtävää hyvin. Kaksi tehtävää taas meni huonosti ja yksi puolikas myös. Kyllä pitäisi kutonen tulla, ihmettelen jos ei tule. Seiskaan ja kasiin ei kuitenkaan välttämättä ole mahdollisuuksia.
Voisin vielä kertoa jotain eilisistä treffeistä. Kerron nyt vain 'huonot asiat', koska hyviä en jaksa luetella. Noh, joku känniukko tuli selittämään X:lle jotain, että X:llä on paljon X:ää paremman näköinen nainen. Kivasti pilasi tunnelmaa kyllä. Eikä X musta mikään pahan näköinen ole, enkä mä itse ole mikään missi. Niin en oikein tajunnut tuota spurgua.
Sitten bussissa, X oli juuri jäämässä pois, niin hän sanoi ihan tosissaa, että jos tulisikin meille mun mukaan. Hämmästyin siihen ja mun piti sitä matikkaakin lukea ja en sitten sanonut siihen oikein mitään. Sitten hetken päästä sanoin, että voitsä tulla meille joku toinenkin päivä. Ja siihen X vastasi: 'On mulla parempaakin tekemistä, kun teille tulla.' Läpällä kai, koska naurahti sen perään. Mutta aika outoa. Ensin ehdottaa meille tulemista ja sitten torjuu kutsun.
Välillä musta tuntuu, että jos X:n kanssa tunnelma menee vakavammaksi, X heittää jotain läppää. Vaikka toisaalta on niitä 'vakavia, romanttisia hetkiäkin' ollut.
Tässä oli taas tämän päiväinen romaani, nyt kemian pariiiiin.
Tuulahdus
sunnuntai 24. toukokuuta 2009
Hipheihiphei
Tänään olen hyvällä tuulella (ihme). Kaikki sujuu hyvin. Paitsi matikka tottakai. Mutta joo, näin X:ää, olin shoppailemassa ja sitten olen yrittänyt tuota matikkaa lueskella.
Ostin gina tricotista mekon ja Green Dayn uuden levyn, hyviä biisejä muuten! X:n kanssa oli kivaa. Se kiusasi mua vaan aika paljon. Miksi kaikki kiusaa aina mua? :( Ja sit onnistun kyllä möläyttelemään kaikkea huippunoloa tosi usein.
Nyt matikka kutsuu, anteeksi, että tää jäi näin lyhyeks!

En tiiä mikä mua vaivaa
Mulla on ollut viime aikoina hirveästi huonoja päiviä. Sellaisia, että mua on vituttanut ihan helvetisti. Ja tänäänkin on ollut melkein koko päivän sellainen olo. Must tuntuu, että mun ei tosissaan kannanttais hankkia miesten kanssa mitään vakavampaa kuin yhden illan/yön säätöjä.
X:n käytös vaan ärsyttäää!! Sitten mua ärsyttää se, että mua ärsyttää jonkun pojan käytös näin paljon. Joo että tällästä tänääääään.
X:n käytös vaan ärsyttäää!! Sitten mua ärsyttää se, että mua ärsyttää jonkun pojan käytös näin paljon. Joo että tällästä tänääääään.
lauantai 23. toukokuuta 2009
Hauskanpito ei ole mitään ilman matematiikkaa
Kuten otsikosta huomaa, tänään olisi pitkän matematiikan opiskelun vuoro. Ja illalla duunia, mutta lauantai-illat ovat onneksi hiljaisia. Pystyy siellä sitten vähän opiskelemaan.
Niin, jatkoa tuohon X-juttuun. Lopulta moikkasin sitä mesessä. Ja se oli tosi mukava, se laitto paljon sydämmiä ja sano, että miettii sitä, kun me nähdään seuraavan kerran ja kaikkea tollasta. Ja kysy mitä mulle kuuluu. Aina yleensä, kun joku jätkä ärsyttää ja olen valmis unohtamaan sen, se jätkä tekee jotain ihanaa. Ja sitten muuttuu taas oudoksi. Nojaa, näämme sunnuntaina, toivottavasti silloin on kivaa.
Illalla todennäköisesti lisää, viim. huomenna!

perjantai 22. toukokuuta 2009
.....
Olen pahalla tuulella. Ei kannata välittää, nyt tulee vain angstausta, olen pahoillani. Kokeet ovat menneet huonosti. Yläasteella jaksoin vielä panostaa ja lukea kokeisiin, nyt musta on tullut hirveän laiska. En lue kuin vasta päivää aikaisemminkin, jos silloinkaan. Keskiarvokin on tippunut yli numeron yläasteesta. No, kai se kuuluu tähän lukioon.
Sitten suurin murheeni on X. Ehdottomasti. Sitä ei sitten tippaakaan näytä kiinnostavan se, mitä mulle kuuluu. Olen pari kertaa nyt tekstannut sille ja kysynyt mitä kuuluu. X on vastannut pitkästikkin, mutta ei ole kumpanakaan kertana kysynyt mitä minulle kuuluu. Eilenkään ei mesessä kysynyt, vaikka minä kysyin häneltä. Nyt olemme samaan aikaan mesessä, eikä kumpikaan ole edes moikannut toistaan. Että näin. IRL sitten taas juttua lentää ja hän ilmeisesti haluu nähdä minua. Tai en enää tiedä. Huoh.
Olin tänään shoppailemassa. Ostin pinkin mekon gina tricotista ja mustan hupparin ONLYsta. Lohtushoppailua poikahuoliin, toimii loistavasti. VITTU ETTÄ VITUTTAAA!

torstai 21. toukokuuta 2009
Pepsi maxia ja ihanaa kokeisiin lukea
Näin tänään X:ää. Meillä oli kivaa, oltiin kaupungilla, hengattiin Töölön lahdella yms. X oli hyvällä tuulella ja läppää lensi paljonkin. Jotkut X:n läpät vaan muistuttaa niin exäni läppiä, aivan LIIAN samanlaisia. Sovittiin, että nähdään sunnuntaina seuraavan kerran.
Eilen oli tylsä työpäivä, oli kiirettä, enkä ehtinyt lukea biologiaa juuri ollenkaan. Tänään olen lukenut jo kolmasosan kirjasta ja vihosta, olen tosi ylpeä itsestäni. En pysty lukemaan sängyssä löhöten, en osaa keskittyä silloin ollenkaan. Pöydän ääressä on paras lukea, harmi vain, että pöydällä on niin paljon houkutuksia, kuten tietokone...
Olen melko hyvällä tuulella tänään. Kun X:n kanssa meni hyvin ja bilsakin on suhteellisen mukavaa luettavaa (verrattuna esim. mantsaan ja kemiaan). Vaikka aineiden kiertoja en ymmärrä yhtään, pitää toivoa, että kokeeseen ei tulisi esseetä esim. hiilen kierrosta.
Mutta joo, ei tänään oikein ihmeempiä. En aio tehdä tänään enää mitään erikoista, lukea vain bilsaa sekä datata tottakai. Ja pepsi maxia kuluu varmasti taas ainakin litra.
Aloitin muuten karkkilakon tänään. Jätskit ja pullat on sallittuja, muita herkkuja välttelen. Ja niin, limukin on sallittua, ilman sitä en eläisi päivääkään!!

keskiviikko 20. toukokuuta 2009
Jätskiä, jätskiä, jätskiä...
Saksan koe meni siedettävästi, tähtäimessä oli 6+, voi olla, että sen saan. Kyllä ainakin kutonen tulee (luultavasti) !! Huomenna vapaata helatorstain takia ja perjantaina bilsan koe. Siihen pitäisi kohta alkaa lukemaan, tänään olen vaan seitsemän tuntia töissä, niin en hirveästi ehdi lukea.
Olen syönyt viime päivinä hirveästi jäätelöä, jäätelö on vain niin hyvää! En syö edes karkkia nykyisin niin paljon. Ihan positiivista, onhan jätski terveellisempää kuin karkit.
Puhuttiin X kanssa eilen illalla mesessä. Se sentään moikkasi mua ensin. Mutta aika kuivaa keskustelua, se oli jotenki pahantuulisen oloinen. Se kyllä kysy mun kuulumisia ja sellaista, että en oikein tiedä mitä pitäisi ajatella. Mä olen ihastunut. En mitenkään TODELLA ihastunut, mutta jonkin verran kyllä. Järkevintä olisi unohtaa koko herra X, mutta siihen en pysty. Haluan vielä nähdä X:ää. Meillä on aina kivaa, kun näämme. Tai mulla on, kai silläkin, miksi se muuten haluaisi nähdä mua?
Olen kuunnellut viime päivinä hirveästi Azerbaijanin eruoviisikappaletta. Tosi hyvä!!
http://www.youtube.com/watch?v=wiaHC3dJwdk
Mutta iltaan tai huomiseen, en tiedä kuinka väsynyt olen töiden jälkeen, että jaksanko silloin kirjoittaa.
Tuuladus

tiistai 19. toukokuuta 2009
Miehet on Marsista, naiset veenuksesta
Joo tämä on jo kolmas avautuminen tänään. Kohta mulla ei ole salee yhtään lukijaa, kun ei kukan ehdi lukemaan tätä.
Niin joo, herra X tekstasi, että nähtäisiinkö tänään. Vastasin myöntävästi ja hetken kuluttua X vastaa, että hänen pitää käydä vielä kotona ja sitten olisikin jo salkkari-aika. Miksi joku ehdottaa tapaamista, jos ei ehdikkään nähdä?!?!?!? Sitten sanoin, ettei meidän ehkä sitten kannata nähdä tänään. Hän on samaa mieltä ja ehdottaa torstaita, kun ei huomenna ehdi. Ei sen puoleen, en minäkään huomenna olisi ehtinyt. Me siis näemme torstaina.
En vain voi ymmärtää, mitä järkeä on ehdottaa tapaamista, jos tietää ettei ehdikkään? Mies-Suomi-Mies -sanakirjaa kaivataan kiperästi!!

Laiskottelua ja pakkodatausta
Saksan lukeminen ei kyllä nyt oikein suju, kymmenen minuutin välein aina avaan koneen ja dataan hetken ja sitten taas sammutan koneen ja luen. Nyt päätin pitää sitten kunnon tauon.
Olin äsken kaverini kanssa kävelyllä. Mulla on vaan tosi ilkeä ystävä, joka vihjailee kaikkea hyvin epäilyttävää ja kiusaa mua. Surullista. Sitten keskusteltiin politiikasta, viisasta keskustelua kahden neron kesken. Tod.
Tekstasin myös X:lle. Kysyin kuulumisia ja sain vastauksen, mutta ei kysynyt mitä minulle kuuluu tai milloin nähtäisiin. Outoa käytöstä, miten poika voi olla todella kiinnostunut irl, kyselee silloin aina, että milloin nähdään seuraavan kerran, mutta ei sitten osoita kiinnostuneisuuttaan mitenkään tekstatessa. Ehkä pitäisi olla nyt vain tekstaamatta ja katsoa, milloin X tekstaa minulle. Mutta jos viestiä ei pariin päivään kuulu, sorrun tekstaamaan itse. Toivotaan, että X olisi mesessä illalla, voisi sitten jutella siellä ja sopia, että milloin nähtäisiin.
Saksan lukeminen ei suju yhtään, eikä sekään auta, etten ymmärrä yhtään mitään näistä kappaleista. Huoh, taitaa b-saksa odottaa ensi vuonna. Mutta nyt pitäisi mennä taas lukemaan - heippa!
Tuulahdus
P.S. Kuva on mun julisteesta :--D
Parempi päivä
Mulla on nyt ihan kiva olo, eikä enää onneksi angstata. Aamulla oli kyllä hiukan huono fiilis, mutta nyt jo parempi. Englannin koe ei vaan mennyt ihan putkeen, mutta kyllä mä toivottavasti seiskan saan. Kohta pitäisi lukea saksaa ja bilsaa, mutta hyvin tässä on aikaa.
Kävin kyyläämässä irc-galleriassa, X on vaihtanut siviisisäädykseen 'on pientä säätöä'. Kai se meinaa mua? Kyyläsin vielä sen kommentteja, mutta ei sille ollut kukaan tyttö mitään 'rakkauskommentteja' laittanut. Eli kai tuo siviisisääty meinaa mua?
Facebookissa on sellanen kaverifaktat-juttu. Siinä ihmiset vastaa kysymyksiin facebookin kavereistansa ja pitää kerätä kolikoita, että näkee kuka on vastannut mitäkin. Huomasin äsken, että joku oli vastannut kysymykseen: 'Luuletko että ***** ******* harrastaisi seksiä kanssasi humalassa?' Ja vastaus oli: 'kyllä'. Noh, mulla oli tarpeeksi kolikoita ja ostin sen vastauksen. Vastaajaksi paljastui poika, jonka kanssa olin kerran treffeillä. Ja ne treffit olivat todella surkeat ja kestivät huimat puoli tuntia. Kummallinen juttu.
Katselen tässä samalla tatuointeja netistä. Tässä on linkkinä pari tosi siistiä. Mietin eilen illalla kuvavaihtoehtoja, musta kissa olisi kiva tai sitten leijona/tiikeri. En halua kukkaa tai perhosta enkä lintua. Joku kissaeläin sen tatuionnin pitäisi olla. Lapaluu olisi kiva paikka, tai sitten ihan rinnan alle, kylkiluitten päälle. En siis todellakaan ole nyt ottamassa mitään, aikaisintaan n. vuoden päästä, jos silloinkaan.
http://www.instablogsimages.com/images/2009/03/05/black-cat-tattoo_aWf1l_1822.jpg
https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgyGWawm_GWUw7se9wCqZ3HOf1zhbx4AkIP4aL5HSKgB86T1uYSyhJKmp9p8kyaqYg_Flbvq72tmfuGHWfJ7Nu6Cb-Jn0eSYg5gGzIjwMBjI7nn0J5gXUZXGYAtnnC2hgz7gg81hj6rzPA/s400/animated_cat_tattoo.jpg
Varsinkin tuo ylempi, kissa tupakan kanssa on siisti. Mutta nyt koulukirjat kutsuvat, tsau !

maanantai 18. toukokuuta 2009
Ahkeraa opiskelua(ko)

Viimeisiä koulupäiviä viedään, tänään itseasiassa oli viimeinen normaali koulupäivä tänä vuonna. Huomenna alkaa koeviikko ja koeviikon jälkeen on vain kaksi koulupäivää + kevätjuhla. Huomenna olisi vuorossa englanti. Katsoin kaksi jaksoa O.C:tä englannin kielisellä tekstityksellä. Erittäin ahkeraa opiskelua siis. No kyllä mä muutakin olen tehnyt, opiskellut sanat ja lueskellut kappaleita. Kielioppia pitäisi vielä kerrata.
Eilen illalla menin aika aikaisin nukkumaan. En saanut unta millään ja aloin pohtia X:ää ja mun exää (sitä, josta olen puhunut paljon). Näistä kahdesta löytyy hirvittävän paljon yhtäläisyyksiä. X:n käytös on välillä niin samanlaista kuin exäni käytös. Aloin vakavissani miettiä, että mahtaako X olla exän isän avioton lapsi. Mikä siinä on, että vedän puoleeni aina 'pahoja' poikia. Kummatkin tupakoivat, tekevät jotain rikollista (tai ovat joskus tehneet), ovat kokeilleet huumeita. Ja kumpikin heittää pelottavan samanlaista läppää.
Ulkonäöllisesti pojat eivät kyllä hirveästi muistuta toisiaan, tosin samanväriset hiukset heillä on. Ja pituuskin taitaa olla samaa luokkaa. Vaatetyyli ja kasvonpiirteet ovat onneksi erilaiset. Ja X on tavallaan 'kiltimpi' minua kohtaan. En osaa selittää sitä, mutta tavallaan kohtelee paremmin.
Tosin X ottaa minuun harvoin yhteyttä, yleensä se olen minä, joka varmistaa että näemme tänään tai kysyn kuulumisia. Vaikka silloin kun näemme, X aina kysyy, että milloin nähdään seuraavan kerran. Ja kasvotusten X vaikuttaa aina todella kiinnostuneelta minusta, tekstatessa ja mesessä ei sitten niinkään, outoa. Olen vain niin tottunut siihen, että kun on juttua jonkun kanssa, kännykkä piippaa koko ajan ja poika lähettää jotain ihanaa. Nojaa, ehkei tekstailu vaan ole X:n juttu.
En tiedä haluaisinko edes 'virallistaa' suhteeni X:n kanssa. Siis alkaa virallisesti seurustelemaan. Olen tyytyväinen tähän tilanteeseen, kunhan X ei vaan deittaile muitakin tyttöjä. Tosin epäilen ettei hän deittaile, se ei olisi X:n tyylistä. Ja kasvotusten hän käyttäytyy kuin seurustelisimme, puhuu kaikenlaista (en osaa oikein selittää). Ja varsinkin, jos lähellä on meidän ikäisiä poikia, tarttuu aina käteeni ja käyttäytyy omistavasti (hahah :DD).
Olen kiinnittänyt huomiota tatuointeihin paljon viime aikoina. Olisi siistiä hankkia tatuointi sitten kun täytän kahdeksantoista. Haluaisin melko pienen kuvan, jonkin söpön. En todellakaan mitään tribaalia, mielestäni ne ovat naurettavia. Värillisen todennäköisesti. Kuva ja paikka ovat kyllä vielä hakusessa. Vatsan seutu olisi muuten hyvä, mutta raskauden aikana tatuointi näyttäisi typerältä, samoin vanhana läskinä mummona. Pohje olisi myös harkittava paikka, samoin yläselkä. Joka tapauksessa sellainen paikka, että tatuointi on helppo peittää.
Tässä taisi olla tämän iltainen avautuminen, huomiseen !
Tuulahdus
sunnuntai 17. toukokuuta 2009
Lusmuilua ja minttujätskiä
Tämä sunnuntai on mennyt yllättävän nopeasti. Olin eilen kaverilla yötä ja kotiin rantauduin vähän puolen päivän jälkeen. Lähdin melkein heti suoraan käymään Fashion Forumissa, josta en kuitenkaan löytänyt yhtään mitään. Masentuneena siitä lähdin sitten Itäkeskukseen ja löysin uudet kengät, laukun ja aurinkolasit.
Tänään näin X:ää. Oli kivaa, ei tapahtunut kummempia. Nyt lähden tekemään kouluhommia, joita muuten on todella paljon. Anteeksi, että tämä jäi näin lyhyeksi, mutta huomenna lisää !!
Tuulahdus
Tänään näin X:ää. Oli kivaa, ei tapahtunut kummempia. Nyt lähden tekemään kouluhommia, joita muuten on todella paljon. Anteeksi, että tämä jäi näin lyhyeksi, mutta huomenna lisää !!
Tuulahdus
lauantai 16. toukokuuta 2009
Yllätys yllätys
Ihana exäni päätti sitten perua tapaamisemme. Ei tullut kyllä yllätyksenä eikä edes harmita, lähinnä naurattaa. Että se siitä. Sanoi kyllä, että sovitaan joku toinen päivä sitten mesessä.
Olin tänään shoppailemassa itäkeskuksessa. Kävin läpi joka ainoan siedettävän vaatekaupan, enkä löytänyt mitään!! Kävin joissakin kaupoissa jopa kolme kertaa, mutta ei löytynyt mitään. Tai no, parit korvikset ja lopulta ostin Gina Tricotista lohen punaisen mekon. Minulla on kyllä samanlainen jo mustana.
Tänään illalla ohjelmassa on sitten yhden kaverin näkemistä. Kokeisiin en tänään aio lukea, huomenna ehtii hyvin. Nyt taidan pelata pitkästä aikaa Sims 2:sta. Heihei!

Exä mielessä, kaikki pielessä
Tässä on nyt tapahtunut jo jonkin verran viime kirjoituksen jälkeen. Mun elämä on kyllä välillä hirvittävän tapahtumarikasta, välillä taas saattaa olla kuukausia, jolloin ei taas tapahdu oikein mitään. Eli joo tämän aamun asiaan, exiin.
Eilen illalla juttelin hiukan yhden exäni kanssa. Meillä on aina ollut todella oudot välit, ja vappuna olin hänellä yötä. Mitään hirvittävän erikoista ei kuitenkaan tapahtunut - lukuun ottamatta yötä samassa sängyssä vain alkkarit päällä.
Menin eilen jo kymmenen aikoihin nukkumaan, yöllä yhden jälkeen sitten herään tekstiviestin ääneen. Samainen exäni, jonka kanssa illalla puhuin kysyy nukunko. Alamme sitten tekstailemaan ja hän kysyy, että nähdäänkö huomenna, hänellä kuulemma olisi jotain asiaa. Päätämme sitten nähdä, menen hänelle tänään kahville.
Mitäköhän asiaa hänellä mahtaa olla? Toivottavasti ei mitään, 'rakastan sinua' tms. paskaa. Koska en todellakaan enää pystyisi seurustelemaan hänen kanssaan. Ei siitä tulisi mitään, riitelemme aivan liikaa. Olemme kumpikin liian tempperamenttisia ihmisiä. Ja sitä paitsi hän sanoi soittelevansa tänään, että monen aikaan menisin heille. Saa nähdä kuuluuko sitä soittoa sitten ollenkaan, ei olisi eka kerta jos ei kuuluisi.
Tänään ajattelin myös mennä shoppailemaan, varmaankin äidin kanssa. Kaipaan rahoittajaa, vaikka kyllähän omaakin rahaa löytyy. Olisi kiva tehdä jotain äidin kanssa kahdestaan pitkään aikaan.
Lisää illalla, nyt menen !

perjantai 15. toukokuuta 2009
Perjantai-illan pakollinen dataustuokio

Elikkäs elikkäs, tänään oli ihan kivat treffit. Mutta aloitan alusta, elikkä taas noin puoli tuntia ennen treffejä tulee jälleen viesti: 'Saatan vähän myöhästyä. :D' Tämä pisti kyllä ärsyttämään ja päätin tulla paikalle reippaasti myöhässä.
Kun olen bussissa, n. kymmenen minuuttia sen jälkeen kun meidän olisi pitänyt nähdä, tulee viesti, että missä olet. Vastaan vaan, että kohta siellä.
Loppujen lopuksi tulin paikalle n. 20 minuuttia myöhässä. Herra X oli kuulemma ollut jo oikeaan aikaan paikalla, mitä en usko. Mutta saipahan ainakin hetken odottaa kerrankin.
Muuten ilta oli onnistunut, käveltiin ja istuskeltiin, juteltiin ja pussailtiin. Herra X:n pussailutaidoissa on vain hiukan hiomista, mutta on sitä pahempiakin tapauksia nähty. Otin puheeksi sen varastelun, en kovin vakavasti, vaan puoli läpällä. Sain oudon selityksen, jota en edes oikein ymmärtänyt, enkä osaa muotoilla sitä tänne. Mutta kaverit kysykää maanantaina koulussa niin kerron kyllä ;D
Niin joo, kaipaisin lisää lukijoita. Musta tuntuu, ettei tätä lue muut kuin kaverit. Olen lisännyt tämän blogilistalle, mutta mun mielestä uudet päivitykseni eivät ilmesty siihen. Ainakin mitä olen itse katsonut.
Nähdään X:n kanssa ehkä sunnuntaina seuraavan kerran. Mutta nyt lähden syömään, kuulumisiin !
Tuulahdus
Kuva on mökiltäni pari vuotta sitten. Anteeksi, että kaikki kuvat ovat vanhoja. Kesällä kuvaan paljon !
Kesäuusintaa odotellessa
Fyssan koe meni ihan odotusten mukaisesti, eli huonosti. Kyllä mä läpi pääsen, mutta alle seiskan jää. Ja kesällä saa uusia hyväksytytkin kokeet, joten sinne siis.
Tänään illalla olisi ohjelmassa treffit herra X:n kanssa. Ajattelin saapua paikalle vähintään kymmenen minuuttia myöhässä, kyllähän se viime puoltuntinen pitää jotenkin kostaa. Eikö niin?
Muuta tekemistä mulla ei oikein ole tänään ja viikonloppukin näyttää aika tyhjältä. Huomenna ajattelin mennä shoppailemaan ja tietysti kokeisiinkin pitäisi lukea. Seuraavana taitaa olla englanti vuorossa, siihen ei tarvitse onneksi hirveästi lukea.
Jännittää hiukkasen treffit X:n kanssa, mikä on outoa. Ollaanhan me nähty jo monta kertaa, yleensä vaan ensitreffit jännittää. Tänään pitäisi sitten kai puhua siitä viime kertaisesta. En jaksaisi yhtään alkaa saarnailemaan, mutta kai se on pakko. Tai sitten kierretään kaikki kaupat tästä lähtien kaukaa. Ja lisäks mua pelottaa. Jos meidän tapaaminen ei suju hyvin, on suuri riski, että vedän hätäsavut. Ja on inhottavaa katsoa, kun toinen polttaa eikä itse voi.
Nojoo, lähden tästä meikkaamaan ja miettimään asua. Illalla lisää siitä, miten treffit sujuivat.

torstai 14. toukokuuta 2009
Ediä ja kirjavia turkinpippureita

Huhhuh. En sitten osaa yhtään fysiikkaa. En ole koko päivänä pystynyt jotenkin keskittymään, enkä ole edes vielä lukenut koko koealuettakaan. On tässä vielä koko yö onneksi aikaa.
Näin tänään kaveria ja oli kivaa. Puhuin jopa X:n kanssa! Minä tekstasin ensin, juteltiin kuulumisia ja sovittiin huomisesta.
Mutta joo, muuten ei tänään ole tapahtunut oikein ihmeempiä, nyt takaisin fysiikan pariin !
Tuulahdus
P.S. Sorruin.
Tuulta päin

Tänään ei ole oikeen kiva sää, tuulee ihan liikaa. Lähdin kouluun pelkkä mekko ja huppari päällä ja tietenkin jäädyin. Muutenkin oli tosi laiska fiilis tänään. Menin vasta kymmeneen ja koulu olisi päättynyt neljältä, mutta päätin lintsata iltapäivän tunnit. Tänään oli englannin koekuuntele ja saksan koeaine. Kuuntelu meni siedettävästi, mutta aine ei. En ole kovin hyvä saksassa ja kirjotankin todennäköisesti b-saksan, vaikka a:ta luenkin.
Herra X:stä ei vielkään ole kuulunut yhtään mitään. Meidän pitäisi nähdä huomenna, mutta jos hän ei ota yhteyttä, minäkään tuskin otan. Sinne menevät sitten ne treffit. Vaikka viimeksi hän kyllä tekstasi minulle ensin ja moikkasi mesessä. Periaatteessa nyt olisi vuoroni, mutta...
Ostettiin tänään koulussa ruokovälkällä jäätelöt. Classic kermatoffeet, nam. Kaloreitakin 'vain' 380, jippiajee. Pitäisi kyllä aloittaa laihdutuskuuri, mutta koeviikko on tulossa.. Noh, kesällä on niin kuuma ettei ruoka maistu, vain jäätelö niin kyllä silloin sitten kerkeää laihduttaa.
Huomenna olisi fysiikan koe, tulee kyllä menemään huonosti. En ole ehtinyt juurikaan lukea ja tänään pitäisi nähdä yhtä kaveria.. No, kesäuusintaan sitten.
Nyt lähden lukemaan, kuulumisiin !
Tuulahdus
P.S. Tämäkin kuva Skotlannista.
keskiviikko 13. toukokuuta 2009
Kirkuvia kakaroita ja hirveä päänsärky

On hienoo, että mulla on säännöllinen iltatyöpaikka. Alaikäisten on hankalaa löytää edes kesätyöpaikkaa, saati sitten säännöllistä iltatyötä. Tänään menin suoraan koulusta töihin ja kotona olin vasta puoli kymmenen jälkeen illalla. Onhan se välillä todella raskasta tehä yli 14 tuntisia päiviä ja läksyt vielä siihen päälle, mutta palkkapäivänä kaikki kärsimys unohtuu.
Kaikista inhottavinta töissä on lapset. En ole itse ikinä ollut lapsirakas ihminen, minua pikemminkin ärsyttää kirkuvat vauvat ja kyselevät pikkuipanat. Töissä joudun paljon tekemisiin niiden kanssa ja hermot menee tosi helposti. Ja kun koko ajan ympäriltä kuuluu lasten pölinää, päätä alkaa särkeä. En tiedä, haluanko koskaan lapsia. Jos haluan, niin vasta kolme-nelikymppisenä.
Koulussa oli aika tylsää. Ja sitten yksi nimeltä mainitsematon henkilö päätti mölöyttää mun vappusäädöt kymmenen ihmisen kuullen. Tosi kiva juttu kyllä! Mutta enää n. kaksi viikkoa koulua ja sitten KES
ÄLOMA!!! Sitä on kyllä tässä jo pari viime kuukautta odotettu, en jaksaisi enää millään vääntää sanakokeita tai aineita..Herra X:stä ei ole tänään kuulunut mitään, eikä mesessäkään näytä olevan paikalla. Perjantaina tapaamme taas, saa nähdä päättyvätkö ne treffit poliisiasemalle vaiko putkaan.
Kuvat on otettu vuosi sitten Skotlannista.
tiistai 12. toukokuuta 2009
Valoa pimeydessä
Mulla on todella paljon kouluhommia ja normaalisti oon tässä tilassa tosi stressaantunut ja väsähtänyt, mutta nyt en oo. En tiedä miksi, ehkä kun oon juonut cocista yli litran tänään ja kofeiinia on varmasti ihan kivasti kropassa.
Mutta joka tapauksessa, tähän mun rentoon oloon on muitakin syitä. En jaksa ottaa stressiä herra X:n käytöksestä. Varastelkoon jos varastelee, kyllä mä ajattelin nähdä sitä vielä. Sitten juttelin syvällisesti äsken eksän kanssa mesessä. Tuli kiva olo, mukavaa, että se vieläkin välittää mun tekemisistä ja kyselee kuulumisia tms.
On kyllä hiukan ylipirteä olo, pitäisi rajoittaa tota kofeiinin kittausta. Harmi vaan, että jos en ole saanut koko päivänä yhtään kofeiinia, illalla on ihan hirveen hedari. Eikä siihen auta muuta kuin kitata kahvia, cocista tai energiajuomia.
Nyt menen nukkumaan, huomenna onkin sitten työpäivä, joten postaus tulee kymmenen jälkeen, tai viimeistään torstaina ! Kuulumisiin,

Partsidatausta

On niin kiva sää, että oli pakko raahata kannettava tänne parvekkeelle. Tässä sitten istuskelen ja hörpin pepsimaxia samalla. Light-limut on muuten mun heikkous, en pärjää päivääkään ilman. Tekee hyvää hampaille ehdottomasti.
Koulus oli hirvee tahti päällä, kun viikon päästä alkaa koeviikko. Huh huh, pitäis tänään tehä paljon läksyjä ja esitelmä. Silti mun ajatukset pyörii vaan edelleenkin herra X:ssä, koulussakin ajatukset harhaili normaalia enemmän.
Kaverit, joille olen kertonut näistä surkeimmista treffeistä ikinä, on kaikki samaa mieltä: unohda se jätkä. Se ei vaan ole niin helppoo, varsinkin kun oon päästänyt itteni ihastumaan. Ja pahat pojat miellyttää mua, minkäs sille voi (;
Yritän vakuutella itteni siitä, että ei varastaminen nyt kovin väärin ole. Kyllähän se on ja kyllä mä sen tiedän. Varsinkin kesken treffien. Ja lisäksi herra X polttaa tupakkaa, mikä ei todellakaan tee hyvää mun omalle lopettamiselle. Viimeksi oon polttanut joulukuussa, joten on tässä oltu yli viisi kuukautta polttamatta. Järki käskee unohtamaan X:n, tunteet taas haluavat jatkaa suhdetta. Jos tätä suhteeksi edes voi kutsua, ehkä ennemminkin deittailuksi.
Ajattelin nähdä herra X:ää ainakin kerran ja vaatia selitystä varastamiselle, myöhästymiselle ja kaikelle. Antaa vielä yhden mahdollisuuden, jos X on kiinnostunut minusta, hän ehkä parantaa tapansa. Jos ei, niin sitten unohdan koko tyypin.
Tänään tulee Euroviisujen semifinaali. Olisi kiva ehtiä katsomaan, mutta saa nähdä paljonko kouluhommiin menee aikaa. Olisi mukava ehtiä myös valokuvailemaan, tuokin kuva minkä tähän liitin, on otettu kesällä v.2007. Viimeistään kesälomalla uusia kuvia sitten satelee. Nyt pitkä matematiikka kutsuu.
Tuulahdus
maanantai 11. toukokuuta 2009
Pienetsuuret ongelmat

Voisin väittää, että monet ikäiseni tytöt ja pojatkin kuluttavat suuren osan hermoilemalla suhde-elämästään. Joillakin ei ole yhtään kokemusta seurustelusta, toisilla paljonkin. Itse kuulun ennemminkin jälkimmäiseen ryhmään.
Kun näin tarkemmin miettii, olen käynyt treffeillä lähes kymmenen pojan kanssa. Se on suuri luku, ottaen huomioon ikäni. En ole mielestäni mitenkään erikoisen näköinen, olen perusnätti, normaalipainoinen. Ehkäpä puheliaisuuteni ja aloitteellisuuteni takia suhde-elämäni on ollut vilkasta.
Tosin vain kerran olen ollut kunnolla 'rakastunut'. En tiedä, voinko käyttää verbiä rakastunut, koska en osaa määritellä sitä kunnolla. Mutta haen takaa sitä, että olen oikeasti välittänyt ihmisestä. Seurustelumme kesti puoli vuotta, se on pisin aika, jonka olen ollut suhteessa.
Toipuminen em. suhteen päättymisestä kesti kauan, ensin yritin etsiä korviketta. Löysinkin yhen pojan, mutta en ollut kiinnostunut hänestä. Silti esitin, kai siksi, että halusin näyttää entiselleni, että toivun nopeasti. Nyt kaduttaa, poika oli oikeasti kiva, mutta minä vain käytin häntä hyväkseni. Tosin nykyään tämä poika on seurustellut yli puoli vuotta, joten olen iloinen hänen puolestaan.
Tämä kaikki tapahtui viime kesänä, sen jälkeen elämäni oli sekavaa, satunnaisia treffejä, mutta uutta mahdollista seurustelukumppania en löytänyt. Kunnes nyt, jokin aika sitten, tutustuin mukavaan poikaan. Me olemme nähneet muutaman kerran ja minä pidän hänestä oikeasti.
Kunnes tänään, ensinnäkin, hän tuli paikalle puoli tuntia myöhässä. Tekstasi kyllä sitä ennen, mutta suurelta tuo puoli tuntia siltikin tuntuu. Ei ollut kaukana, että olisin lähtenyt takaisin kotiin. Sen jälkeen treffit sujuivat hyvin, kunnes menimme kaupaan. Ja poika varasti suklaata. En edes tajunnut koko asiaa, ennen kuin kaupasta lähtiessämme hän tarjosi minulle suklaata. Että sellaista, hirvittävän lapsellista. En voi käsittää, kuka saa päähänsä alkaa varastelemaan kesken treffien.
Aloin miettimään pojan kiinnostusta minua kohtaan, tämän päiväinen ei luvannut kovin hyvää. Ja haluanko oikeasti deittailla tuollaisen pojan kanssa? Näihin kysymyksiin lopetan tänään, huomenna taas uusi päivitys!
Tuulahdus
Yöinspiraatiot
Olen jo pidemmän aikaa harkinnut, että alkaisin pitää blogia. Tuli sellainen olo, että nyt huvittaa aloittaa. Joten tuumasta toimeen ja tässä on Muumilaakso. Tarkoitus olisi kirjoittaa elämässäni tapahtuvista asioista sekä muista mieleen tulevista asioista.
Olen siis 17-vuotias lukiolaistyttö Helsingistä. Luonteeltani olen melko puhelias, äänekäskin. Nauran paljon ja huumorintajua löytyy. Tällä hetkellä elämäni koostuu lähinnä koulusta, kavereista, pojista sekä osa-aikatyöstä. Varsinaisia harrastuksia ei löydy, kun ei juurikaan ylimääräistä aikaa tuppaa olemaan. Pidän itseäni urheilullisena, tosin lukion myötä lenkkeilyni on vähentynyt huomattavasti. Luen myös melko paljon, enemmänkin jos aikaa vain olisi.
Sinkku olen, tosin 'pientä säätöä' kyllä on. Tänäänkin tapasin herra x:n. Tosin oli ehkäpä elämäni kauheimmat treffit, jos totta puhutaan. Mutta siitä kerron myöhemmin.
Tässä taisi olla nyt esittely, jatkan kyllä kohta kertomalla lisää elämästäni, mutta pikaisiin kuulumisiin!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)