maanantai 18. toukokuuta 2009

Ahkeraa opiskelua(ko)


Viimeisiä koulupäiviä viedään, tänään itseasiassa oli viimeinen normaali koulupäivä tänä vuonna. Huomenna alkaa koeviikko ja koeviikon jälkeen on vain kaksi koulupäivää + kevätjuhla. Huomenna olisi vuorossa englanti. Katsoin kaksi jaksoa O.C:tä englannin kielisellä tekstityksellä. Erittäin ahkeraa opiskelua siis. No kyllä muutakin olen tehnyt, opiskellut sanat ja lueskellut kappaleita. Kielioppia pitäisi vielä kerrata.

Eilen illalla menin aika aikaisin nukkumaan. En saanut unta millään ja aloin pohtia
X:ää ja mun exää (sitä, josta olen puhunut paljon). Näistä kahdesta löytyy hirvittävän paljon yhtäläisyyksiä. X:n käytös on välillä niin samanlaista kuin exäni käytös. Aloin vakavissani miettiä, että mahtaako X olla exän isän avioton lapsi. Mikä siinä on, että vedän puoleeni aina 'pahoja' poikia. Kummatkin tupakoivat, tekevät jotain rikollista (tai ovat joskus tehneet), ovat kokeilleet huumeita. Ja kumpikin heittää pelottavan samanlaista läppää.

Ulkonäöllisesti pojat eivät kyllä hirveästi muistuta toisiaan, tosin samanväriset hiukset heillä on. Ja pituuskin taitaa olla samaa luokkaa. Vaatetyyli ja kasvonpiirteet ovat onneksi erilaiset. Ja X on tavallaan 'kiltimpi' minua kohtaan. En osaa selittää sitä, mutta tavallaan kohtelee paremmin.

Tosin X ottaa minuun harvoin yhteyttä, yleensä se olen minä, joka varmistaa että näemme tänään tai kysyn kuulumisia. Vaikka silloin kun näemme, X aina kysyy, että milloin nähdään seuraavan kerran. Ja kasvotusten X vaikuttaa aina todella kiinnostuneelta minusta, tekstatessa ja mesessä ei sitten niinkään, outoa. Olen vain niin tottunut siihen, että kun on juttua jonkun kanssa, kännykkä piippaa koko ajan ja poika lähettää jotain ihanaa. Nojaa, ehkei tekstailu vaan ole X:n juttu.

En tiedä haluaisinko edes 'virallistaa' suhteeni X:n kanssa. Siis alkaa virallisesti seurustelemaan. Olen tyytyväinen tähän tilanteeseen, kunhan X ei vaan deittaile muitakin tyttöjä. Tosin epäilen ettei hän deittaile, se ei olisi X:n tyylistä. Ja kasvotusten hän käyttäytyy kuin seurustelisimme, puhuu kaikenlaista (en osaa oikein selittää). Ja varsinkin, jos lähellä on meidän ikäisiä poikia, tarttuu aina käteeni ja käyttäytyy omistavasti (hahah :DD).

Olen kiinnittänyt huomiota tatuointeihin paljon viime aikoina. Olisi siistiä hankkia tatuointi sitten kun täytän kahdeksantoista. Haluaisin melko pienen kuvan, jonkin söpön. En todellakaan mitään tribaalia, mielestäni ne ovat naurettavia. Värillisen todennäköisesti. Kuva ja paikka ovat kyllä vielä hakusessa. Vatsan seutu olisi muuten hyvä, mutta raskauden aikana tatuointi näyttäisi typerältä, samoin vanhana läskinä mummona. Pohje olisi myös harkittava paikka, samoin yläselkä. Joka tapauksessa sellainen paikka, että tatuointi on helppo peittää.

Tässä taisi olla tämän iltainen avautuminen, huomiseen !

Tuulahdus


4 kommenttia:

  1. hmm... sun pitää nyt harkita tarkkaan mitä teet x:n suhteen. :)
    btw, oon samaa mielt sen tatuoinnin suhteen. Joku pieni ja söpö ois just siisti! ;)

    VastaaPoista
  2. Niin pitää : )) hihii, mä keksin !! Hankitaan kaikki SK:n jäsenet samalainen tatska !! wihiii

    VastaaPoista