
Elikkäs elikkäs, tänään oli ihan kivat treffit. Mutta aloitan alusta, elikkä taas noin puoli tuntia ennen treffejä tulee jälleen viesti: 'Saatan vähän myöhästyä. :D' Tämä pisti kyllä ärsyttämään ja päätin tulla paikalle reippaasti myöhässä.
Kun olen bussissa, n. kymmenen minuuttia sen jälkeen kun meidän olisi pitänyt nähdä, tulee viesti, että missä olet. Vastaan vaan, että kohta siellä.
Loppujen lopuksi tulin paikalle n. 20 minuuttia myöhässä. Herra X oli kuulemma ollut jo oikeaan aikaan paikalla, mitä en usko. Mutta saipahan ainakin hetken odottaa kerrankin.
Muuten ilta oli onnistunut, käveltiin ja istuskeltiin, juteltiin ja pussailtiin. Herra X:n pussailutaidoissa on vain hiukan hiomista, mutta on sitä pahempiakin tapauksia nähty. Otin puheeksi sen varastelun, en kovin vakavasti, vaan puoli läpällä. Sain oudon selityksen, jota en edes oikein ymmärtänyt, enkä osaa muotoilla sitä tänne. Mutta kaverit kysykää maanantaina koulussa niin kerron kyllä ;D
Niin joo, kaipaisin lisää lukijoita. Musta tuntuu, ettei tätä lue muut kuin kaverit. Olen lisännyt tämän blogilistalle, mutta mun mielestä uudet päivitykseni eivät ilmesty siihen. Ainakin mitä olen itse katsonut.
Nähdään X:n kanssa ehkä sunnuntaina seuraavan kerran. Mutta nyt lähden syömään, kuulumisiin !
Tuulahdus
Kuva on mökiltäni pari vuotta sitten. Anteeksi, että kaikki kuvat ovat vanhoja. Kesällä kuvaan paljon !
mun mielest valintoi voi tehä maanantaist lähtien... toi oli kyll aik hyvä kosto siit sen myöhästelyst ;DD saat kyll maanantain kertoo tarkemmin :p mä en oo ainakaan utelias!
VastaaPoista